Vihreät saivat Tampereella murskavoiton ja pärjäsivät valtakunnallisestikin hyvin. Äänestäjät valitsivat minut kaupunginvaltuutetuksi seuraavalle kaudelle. Enempää fiiliksissä ei voisi tämä mies olla. Kiitos.
Olen uudelleen ehdolla Tampereella kunnallisvaaleissa 26.10. Ehdokasnumeroni on 420.
Millainen on uusi Tampere?
Tampereesta on tehtävä ekologinen tiedon ja kulttuurin kaupunki, jossa palvelut pelaavat, ihmiset viihtyvät ja luovuus kukoistaa. Tämä Uusi Tampere koostuu suuren ja pienen kaupungin hyvistä puolista; monimuotoisuudesta, elinvoimaisuudesta, turvallisuudesta ja terveydestä. Uusi Tampere on vihreä ja urbaani ja siellä tapahtuu.
Vaaliteemat: Kaupunkilaisen elämäntavan puolesta
Uudessa Tampereessa on tilaa liikkua ja joukkoliikenne toimii. Bussireitit ovat kattavia ja lipputuotteita on jokaiseen elämäntilanteeseen. Lähijunat kulkevat naapurikuntiin ja ratikka vie kaupunginosien välillä. Pyöräteitä on lisätty eikä autoja tarvita keskustassa.
Uusi Tampere olemme me. Palveluita, elinkeinoja ja kaavoitusta kehitetään yhdessä seudullisesti ja pormestari valitaan suoralla kansanvaalilla. Päätöksenteko on läpinäkyvää ja demokraattista. Asukasfoorumeita laajennetaan kohti kaupunginosavaltuustoja.
Uusi Tampere on terve ja turvallinen. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut on vihdoinkin laitettu kuntoon ja turvallisuusnäkökulma huomioidaan päätöksenteossa. Lähiliikuntapaikkoja on lisätty ja kaiken ikäisille löytyy harrastusmahdollisuuksia. Kauppa käy, mutta myös epäkaupallista tilaa on riittävästi.
Uusi Tampere vetää yrityksiä puoleensa ja koulutus on entistä laadukkaampaa. Kaupunki tukee avoimen lähdekoodin tietotekniikkaa, kehittää voimakkaasti ammatillista koulutusta, säilyttää pienemmätkin kouluyksiköt ja satsaa ympäristöteknologian kehityshankkeisiin. Kaupungin budjetti pysyy aisoissa ja maailman mullistuksiin varaudutaan riittävästi.
Uusi Tampere on ympäristön ystävä. Tampere kantaa osansa ilmastotalkoissa ja sitoutuu 80% päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä. Kaupunki pääsee irti öljyriippuvuudesta, kierrättää kaikki maatuvat jätteensä ja suosii lähituotantoa sekä luomua. Rakentaminen perustuu matalaenergiaratkaisuihin ja rannat on suojeltu rakentamiselta.
Usein kysyttyjä vaalikysymyksiä löytyy täältä.
Vaaliesitteeni löytyy pdf-muodossa täältä. Katso myös sivujeni politiikkaosio ja Tampereen vihreiden vaaliohjelma, jota olen ollut keskeisesti kirjoittamassa. Vaalirahoitukseni on julkista. Lisätietoa täältä.
Jos haluat kysyä jotain tai vaikkapa auttaa esitteiden jakamisessa, mainostaa ehdokkuuttani blogissasi tai olla muuten vain hengessä mukana,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
!
Vaalikonevastauksiani