|
Kunnallisvaalien vaalisivu ja Usein kysytyt vaalikysymykset. Eduskuntavaalien alasivut julkaistaan pian.
Olen toiminut puoluepolitiikassa, Tampereen päätöksenteossa ja kansalaisjärjestöissä vuodesta 2003 lähtien. Aktivoiduin kyllästyttyäni parantamaan maailmaa pelkästään kotisohvalta käsin. Koen nykyisen yhteiskuntajärjestelmämme puutteelliseksi enkä ole puoluepolitiikan ylin ystävä, mutta näen sen kuitenkin yhtenä mahdollisuutena vaikuttaa. Demokratia vaatii toimiakseen jatkuvaa kriittistä tarkastelua. Nykyinen edustuksellinen sirkus toimii joten kuten, mutta suoran demokratian ihanteista ollaan vielä kaukana.
Kansalaisjärjestöjen ja verkostojen rooli demokratialle on olennainen. Niillä on kuitenkin tällä hetkellä kapea liikkumatila: järjestelmän tulisikin luoda nykyistä paremmat puitteet erilaisille aktivoitumisen tavoille.
Alta löytyy tietoa luottamustoimistani, valtuustotyöstäni ja muusta vaikuttamisestani.
|
|
|
VIHREÄT Vaikutan myös Vihreän puolueen sisällä. Olen istunut kaksi kautta puoluetta johtavassa puoluehallituksessa ja johtanut mm. Tampereen vihreää kunnallisjärjestöä ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoa. Tällä hetkellä toimin puolueen liikennepolitiikasta vastaavan työryhmän sihteerinä.
|
|
|
|
|
|
|