SDP:n Pekka Salmi haukkui (AL 1.7.) XL-ryhmän toimia työllisyydenhoidossa ja Tampereen tietotekniikkakeskuksen liikkeenluovutuksessa. Hän hurskasteli esittäneensä valtuustossa kaksi miljoonaa euroa toimeentulotukirahaa pitkäaikaistyöttömien aktivoimiseksi, mutta jätti kertomatta sen, että lisäsimme juuri 800 000 € työllisyydenhoitoon mm. hallinto- ja henkilöstöryhmän sopeuttamisrahoja uudelleen kohdentamalla. Työllisyyden hoito ei onneksi ole SDP:n yksinoikeus. Syksyllä on odotettavissa myös kaupungin työllisyydenhoidon palveluyksikön toiminnan tehostamista.
Työttömyysongelma ei ratkea lääkitsemällä oireita syiden sijaan. Tukityöllistämiseen liittyvät temput voivat johtaa eriarvoistumisen ja tilapäistymisen tuottaman epävarmuuden kasvuun työmarkkinoilla. Tämä prekarisaatio on yksi viime laman tempputyöllistämisen seurauksista.
Salmen päätelmä TIOn palveluiden ulkoistuksen kustannuksista on virheellinen. On väärin väittää ulkoistuksen tulevan kalliimmaksi jos saavutetut säästöt ovat voittoa pienemmät. Tämä johtuu siitä, että TIOn toiminta myydään 16,7 m€ hinnalla, joka perustuu kannattavuuteen ja erityisesti tulevien vuosien kassavirtaennusteisiin. Näin kaupunki saa positiivisesta kassavirrasta luopumisesta korvausta 16,7 m€ ja lisäksi palvelut ostettua jatkossa vuosittain n. 2,5 m€ edullisemmin. Tämä merkitsee 12,5 m€ säästöä viiden vuoden sopimuskaudella. Kaupunki hyötyy myös välillisesti Pirkanmaan sairaanhoitopiirille kilpailutuksen myötä tulevista säästöistä.
Salmi ja SDP hyväksyivät tarjouksen kaupunginhallituksessa. Liikelaitosten asemaan markkinoilla ollaan puuttumassa eikä TIOn toiminta olisi voinut jatkua markkinoille palveluja myyvänä liikelaitoksena tai olla perusteltua pelkästään Tampereen sisäisenä yhtiönä. Tämän takia myös jossittelu menetetyistä tulevista voitoista on virheellistä.
Kaupunki tulee jatkossa saamaan tietotekniikkapalvelunsa monipuolisemmin. Erityisesti ns. järjestelmäpalvelut ovat alan yritysten ydinosaamista ja niitä voidaan tuottaa selvästi aiempaa tehokkaammin. Tarjouspyynnöissä järjestelmäpalvelut kuvattiin pääosin TIOn nykyisten palveluiden kaltaisiksi, koska perustavanlaatuisia muutoksia ei voida toteuttaa suuressa konsernissa kertarysäyksellä.
Uudet järjestelmät otetaan käyttöön vaiheittain kaupungin toimintaa vaarantamatta. Tavoite on koko ajan ollut muuttaa konsernin käyttämät järjestelmäpalvelut stardardoidummiksi ja kustannustehokkaammiksi. Muutostyö alkaa heti sopimuskauden alkaessa.
Olemme vakuuttuneita siitä, että Tampereen kaupunki tulee saamaan monipuolisempia palveluita ja selkeitä kustannushyötyjä tietotekniikkapalveluiden muutosten avulla.
Riitta Koskinen Valtuustoryhmän puheenjohtaja (kok)
Olli-Poika Parviainen Valtuustoryhmän puheenjohtaja (vihr)
Aamulehti on viime aikoina kunnostautunut rakentavalla uutisoinnilla Hämeenkadun pyöräilystä. Tänään julkaistussa jutussa oli haastateltu Helsingin pyöräilysuunnittelija Marek Salermoa, joka esitti Hämeenkadun liikenneongelmiin ratkaisuksi pyöräilyn ohjaamista ajoradalle omalle paikalleen. Tämä hiljentäisi autojen ajonopeuksia ja tekisi jalankulusta turvallisempaa.
Idea on mielenkiintoinen. Salermo kävi viime syksynä esittelemässä vastaavia ajatuksia vihreiden liikennepoliittisessa työryhmässä eduskunnassa. Esimerkit muualta olivat rohkaisevia.
Nykyisellään Hämppi on ahdistava. Pyörät ja jalankulkijat sopivat huonosti samalle kaistalle, erityisesti kun kaikki siksakkaavat miten sattuu. Hämeenkatu onnistuu suututtamaan ja pelottamaan, olit sitten liikkeellä kävellen tai pyörällä. Eikä se autoilijallekaan mitään herkkua ole.
Olennaista on, että eri liikkumismuodoille on varattu tilaa. Pyörät mahtuisivat ajoradan reunaan, jos mukulakivetyksestä luovuttaisiin. Tämä sopisi myös valtuuston asettamaan tavoitteeseen lisätä Hämpin joukko- ja kevytliikennepainotteisuutta. Mukulakivetys on kivan näköinen, mutta se tekee bussillakin matkustamista nihkeää. Hämeenkadun jalkakäytävän ja ajoradan välinen raja on monilta osin myös painunut. Pyöräily kivetyssä ja painuneessa reunassa bussien huristellessa vieressä tuntuu hengenvaaralliselta.
Pormestariohjelmassa on luvattu toteuttaa Hämpille pyörätiet. Leveistä jalkakäytävistä voi napsaista vähän pois, mutta niin voisi tehdä myös ajoradalta. Jättäisin tämän kaupunkisuunnittelijoiden päätettäväksi. Tilaa saadaan myös vähentämällä kadunvarren parkkiruutuja. Näin on jo päätetty tehdä, kunhan maan alle tuleva P-Hämppi valmistuu.
Tampereelle tarvitaan oma pyöräilysuunnittelija. Sain sellaisen melkein lisättyä kaupungin budjettiin viime syksyn neuvotteluissa. Eurot loppuivat kuitenkin kesken. Sovimme, että suunnittelijan vakanssi otetaan uudelleen esiin seuraavan budjetin valmistelussa, jos kaupungin taloustilanne sallii. Nimi ehkä pitää kuitenkin muuttaa kevyen liikenteen suunnittelijasta joksikin muuksi. Salermo näet muistutti myös, ettei moista sanaa käytetä enää Suomen lisäksi juuri missään.
Vietin kuluneen viikonvaihteen Turussa vihreiden puoluekokouksessa. Toimin kokouksen puheenjohtajana kolmatta kertaa, tällä kertaa yhdessä turkulaisen Sini Terävän kanssa. Lisää kokouskuulumisia vihreiden puoluekokoussivulta.
Maanantaina oli aika palata väsyneenä mutta tyytyväisenä arkeen. Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto sai heti aamusta eteensä oudon esityksen. Kaupunki on myöntänyt lähes kahden vuosikymmenen ajan palkallista vapaata puoluekokouksiin työajalla osallistuville kaupungin työntekijöille. Ajatus tuntui heti oman puoluekokouksen jälkeen erityisen poskettomalta. Kaikki päätökset tuista on tehty salaisissa kokouksissa hakijoiden yksityisyyden suojaan vedoten. Mitään ohjesääntöä tai kirjallista käytäntöä ei ole koskaan luotu, vaan kyse on ollut puhtaasti poliittisista ”yksittäistapauksista”, joita on tehty kunnes asiasta on pikkuhiljaa muodostunut ”talon tapa”. Yksittäistapaukset muodostavat kuitenkin yhdessä kokonaisuuden, joka näyttää ilmiselvältä piilopuoluetuelta.
Linjasimme ettei moinen käytäntö ole yhteensopiva Tampereen kaupungin henkilöstösäästöjen tai kaupungin heikon taloustilanteen kanssa. Uusi linja sai laajan tuen. Vastaisuudessa kaupunki ei maksa puoluekokouksista palkkaa. Ei ole oikein kaupungin henkilöstöä kohtaan myöntää puolue-aktiiveille tällaisia erivapauksia ja samaan aikaan vaatia henkilöstöltä palkattomien vapaiden pitämistä säästöjen vuoksi. Puoluekokouksiin osallistuminen ei ole Tampereen kaupungin edunvalvontaa. Kyseessä on vapaaehtoistyö tai harrastus.
Koska kyseessä on ollut kirjoittamaton talon tapa, eivät kaikki kaupungin työntekijät ole olleet edes tietoisia asiasta. Minulle syntyi väkisinkin kuva, että jotkut ovat menneinä aikoina kehittäneet tämän edun itselleen tai kavereilleen ja olleet siitä aivan hiljaa. Olisi mielenkiintoista tietää, onko vastaavia käytäntöjä muissa kaupungeissa. Menettely saa joidenkin puolueiden tavan kokoustaa arkisin näyttämään oudolta.
Asiassa on vahva moraalinen ulottuvuus. Vaalirahoituskohu on syönyt politiikan uskottavuuden minimiin. Ei ole oikein veronmaksajia kohtaan, että kaupunki rahoittaa puolueiden toimintaa välillisesti epämääräisin perustein. Tukea saa, mutta sen pitää tapahtua avoimesti ja julkisesti. Henkilöstöäkin on kohdeltava tasapuolisesti.
Kyse ei ole vuositasolla suurista summista vaan enemminkin periaatteesta ja politiikan ryhdikkyydestä. Piilopuoluetuet eivät mielestäni kestä julkista tarkastelua ja niistä on päästävä eroon.
Salainen päätös vuoti yksityiskohtia myöten Aamulehteen. Sen takia voimme käsitellä asiaa nyt yleistasolla julkisesti ja uskallan kirjoittaa tämän blogin. Ihmettelen kyllä kuka kehtaa vuotaa lain tulkinnan mukaan salaisia asioita. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että paljon erilaisia päätöksiä jää politiikassa näkymättömiin. Periaatteeni on, etten ole valmis tekemään sellaisia salaisiakaan päätöksiä, jotka eivät kestä julkista tarkastelua. Ainoa peruste asioiden salaiselle käsittelylle saa olla laki.
Sosiaalidemokraatit syyttivät lehdessä XL:ää poliittisesta syrjinnästä, koska päätös tehtiin demarien puoluekokouksen alla. Osuvasti demariryhmän muidenkin puheiden sävy koveni paikoitellen suoranaisiksi uhkauksiksi heti seuraavassa valtuustossa. Vaalien lähestyminen selvästi herkistää.
Kyseessä ei ollut syrjintä. Käytäntö ei ollut tiedossamme ennen, kuin sain esityksen eteeni. Onnettomien yhteensattumien takia aikaa ei jäänyt informoida asianomaisia etukäteen. Jälkikäteen olen saanut kuulla rikkoneeni aseveliakselin aikaisia sopimuksia ja virkamiesten lupauksia. En ole vastuussa akselin linjauksista tai virkamiesten puheista.
Kritiikkiä on myös tullut päätöksen yllätyksellisyydestä. Miksi linja muuttui juuri nyt? Syy on yksinkertainen. Linja muuttui heti, kun sain tietää siitä. Poliittinen linja on poliitikkojen määriteltävä asia, joka voi vaihtua päättäjien vaihtuessa. Vetoaminen aiempaan käytäntöön ei ole sopivaa. Uudet poliitikot luovat uusia käytäntöjä. Eihän mikään muuttuisi, jos aina pitäisi noudattaa vanhoja käytäntöjä.
Vihreät eivät ole koskaan tällaisia tukia hakeneet, siitä olen varma. Uskon myös, että tällä kertaa kyseessä olleilla henkilöillä ei ole ollut osuutta oudon käytännön syntymisessä. He toimivat vain tavan mukaisesti. Myöskään salaamista ei kukaan hakijoista vaatinut. Heitä ei siis missään tapauksessa pidä syyllistää asiasta. Käytäntö ei olisi tullut ilmi ellei joku olisi rahaa hakenut. Olen nyt pyytänyt henkilöstöyksikköä perkaamaan kaikki mahdolliset "käytännöt" ja muut erikoisuudet läpi, jotta niistä voidaan päättää hyvissä ajoin ja jotta vanhat jäänteet saadaan kitkettyä pois.
Poliittinen aktiivisuus ja aktiivinen kansalaisuus ovat mielestäni hyviä asioita. Ketään ei saa syrjiä vakaumuksen vuoksi. Parhaimmillaan poliittisesti aktiivinen yksilö rikastuttaa yhteiskuntaa ja työyhteisöään. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista usein oman yksityisen elämän kustannuksella.
Olen törmännyt useisiin tilanteisiin, joissa poliittinen aktiivisuus on ollut taakka tai esimerkiksi este työpaikan saamiseksi. Tiedän myös tapauksia, joissa poliittisesti aktiiviset yksilöt ovat kohdanneet syrjintää aktiivisuutensa vuoksi puoluekannasta riippumatta. Tämä on vaarallinen kehityssuunta, joka saattaa liittyä politiikan uskottavuusvajeeseen. Monet täysin tunnolliset ihmiset maksavat kovaa hintaa joidenkin hämäräpuuhista.
Vihreiden tavoite on vähentää ennakkoluuloja muuttamalla politiikka avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi. Paljon on vielä tehtävä, sillä erilaisia talon tapoja riittää. Niihin on puututtava nopeasti ja päättäväisesti!
Tampereen kaupunginvaltuusto teki periaatepäätöksen Tampereen keskusareenan eli ns. monitoimihallin mahdollistamisesta.
Kaupunki investoi junaradan päälle rakennettavaan kanteen ja infraan ja sitoutuu käyttämään tulevaa hallia. Lisäksi alueelle myönnetään verohelpotuksia. Lama-aikana yli 90 prosenttisesti ulkopuoliseen rahoitukseen perustuva hanke on kaupungille suuri mahdollisuus. Lähes 400 miljoonan sijoitus muuttaa keskustan ilmettä kertaheitolla.
Toteutuessaan hanke edistää Tampereen vetovoimaisuutta, sitoo kaupunkiin pääomia, eheyttää ja parantaa kaupunkikuvaa ja monipuolistaa mm. liikunta- ja kulttuuritarjontaa.
Vihreät vastustivat taannoista ehdotusta sijoittaa monitoimihalli Sorsapuiston kentälle. Esityksestämme myös nykyisessä pormestariohjelmassa todetaan, että hallille etsitään muu paikka. Nyt vahvistettu sijainti on erinomainen.
Näin suuri maanjalostusinvestointi tuottaa väistämättä haasteita. Onneksi ainakin osaan niistä voidaan vastata sijoittamalla radan päälle muutakin, kuin halli. Suunnitelma julkisen kaupunkitilan, toimistoalueen ja asuintilan yhdistämisestä hallin kupeeseen on luovaa 2010-luvun ajattelua. Mikäli halli ja alue muuttuvat puheista teoiksi, tulisi niiden perustua matalaenergiarakentamiseen.
Vihreät ovat olleet huolissaan hankkeen vaikutuksista alueen kaupunkikuvaan, turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Ainakin puheissa arkkitehtuurista kaavaillaan korkeatasoista. Toivottavasti näin, sillä tämän kokoluokan hanketta ei saa pilata Tampereella liiankin tutuksi tulleella bulkkiarkkitehtuurilla. Erityisesti suuret kerrosneliömäärät asettavat haasteita suunnittelulle. Toivottavasti suunnittelijat ottavat mallia jostain muualta kuin Pasilan kolkoilta kulmilta. Korkeat talot kattopihoineen kyllä kelpaisivat minulle. Kaupungin on lupa näyttää kaupungilta.
Radanvarsi luo hyvät liikennöintiedellytykset uuteen kaupunginosaan. Myös kevyen liikenteen yhteydet on suunniteltava kattaviksi. Onnistuessaan Sorin kaupunginosan uusi 9000 neliön julkinen kaupunkitila sisältää hyvät kävely- ja pyöräreitit. Alueelle tarvitaan kivijalkaliiketoimintaa ja esimerkiksi viihtyisä aukio. Alueen julkisesta tilasta vihreät odottavat uutta, avointa ja aktiivista keskustan osaa joka sykkii elämää. Emme halua vajaakäyttöistä liikelähiötä, jonka ainoat iltaäänet ovat tuulen ja sireenien ulvontaa.
Autoliikenne on alustavien suunnitelmien mukaisesti syytäkin pitää alueen rajoilla ja ulkopuolella. Toivottavasti Viinikan liikennesekoittimen kapasiteetti kestää.
Hallihanke on nykytiedon valossa osoitettu kustannuksiltaan toteuttamiskelpoiseksi. Kaiken vastustajat unohtavat, että kaupunki tarvitsee vetovoimaa. Kaupungin tulee olla juuri tällaisten hankkeiden mahdollistaja, jotta se voi tarjota ja ylläpitää muita palvelujaan.
aikatauluun suhtaudun skeptisesti. Hankkeen käsittely vie aikansa eikä kaavoitusta ja rakennussuunnittelua saisi tehdä liian hötkyillen. Tuleva Sorin kaupunginosa on myös paljon tärkeämpi, kuin osavastuu yksien tulevien lätkäkisojen järjestämisessä.
Täydensimme kokouksen aikana periaatepäätöstä kolmen suurimman ryhmän yhteisellä ponnella, jossa kiinnitettiin huomiota kaupunkikuvan laatuun ja hallihankkeen kustannusvaikutusten seurantaan.
Sain debatoida hallista Tampereen radiossa vasemmistoliiton Anna Kontulan kanssa. Hänen mm. vertasi hanketta Ideaparkiin ja kutsui tällaista keskustan eheyttämistä pompöösiksi. Valtuustokeskustelussa hän myös väitti, että alueelle tuleva liiketoiminta heikentää työntekijöiden oikeuksia koska uudet yritykset tarkoittavat kilpailun lisääntymistä.
En olisi voinut olla enempää Annan kanssa eri mieltä. Hanke ei ole ristiriidassa lähiliikuntapaikkojen kanssa, Sorille tulee asuntoja ja julkista tilaa ja kaupunki tarvitsee myös liiketoimintaa pärjätäkseen. Keskustan täydentäminen joukko- ja kevytliikenne huomioiden on Ideapark-rakentamisen vastakohta. Muutama ravintola, hotelli ja toivottavasti lähikauppa eivät heikennä mitään, päinvastoin. Hanke voidaan toteuttaa kaupunkimittakaavassa ekologisesti. Tulevalla arkkitehtuurillakin on hyvät mahdollisuudet erottua edukseen kaupungin itäsaksalaishenkisestä rakennuskannasta.
Euroistakin saimme vääntää. Yhtä mieltä olimme kuitenkin siitä, että kaupungin on syytä selvittää mahdollisuus osakkuuteen halliyhtiössä. Onneksi erilaisia näkökulmia riittää, se on vain terveellistä.
Ensimmäisen kerran lupasin mennä halliin heti, kun se valmistuu ja sinne saadaan joku hyvä konsertti. Esimerkkeinä mainitsin Musen ja Depeche Moden, joita olen hiljattain kuunnellut Hartwall-Areenalla.
Tampereen demarien kampanjointi yrittää koplata valtuustossa neljään kertaan päätetyn rantaväylän tunnelin ja tulevan raitiotiehankkeen toisiinsa. Jutun juoni menee siten, että nyt kerätään poliittisia pisteitä vaaleja varten esittämällä, että ratikka pitäisi rahoittaa rantaväylän tunnelin rahoituksesta ja vihjailemalla, ettei demariryhmä muka olisi tunnelin kannalla. Ryhmä ja sen puheenjohtaja Pekka Salmi pelaavat mielestäni vihjailuillaan tahallisesti tai tahtomattaan kaksilla korteilla.
Demarit pyrkivät ilmeisesti keräämään kannatusta Rantaväylän tunnelin vastustajilta, vaikka he itse ovat valtuustossa kannattaneet tunnelihanketta. Samaan ratikan ja tunnelin vastakkain asettavaan kampanjointiin sisältyy ajatus leimata kaikki jo tehdystä tunnelipäätöksestä muistuttavat tahot ja näköjään erityisesti vihreät jotenkin yksityisautoilua suosiviksi. Mielipidepalstoilla syyksi riittikin se, että olen julkisesti todennut Rantaväylän tunnelin ja ratikan olevan erillisiä asioita ja maininnut sen tosiseikan, että tunnelin rahoituksen valtionosuudet on saatu vain tunnelin rahoitukseen. Tämä toteamus on tuottanut jo useita vastineita paikallislehtiin. Pienellä googlailulla löytää useimpien kirjoittajien olevan sidoksissa paikallisiin demareihin. Haiskahtaa masinoinnilta.
Tampereen (ja Turun) raitiotiehankkeet ovat valtion liikennepoliittisen selonteon tulevien hankkeiden kakkoskorissa, kun taas tunneli on käynnistyvien hankkeiden joukossa. Demarihallitus ei sivumennen todeten lämmennyt ratikoille tämänkään vertaa. Tunnelin rahoituksen valtionosuuksia ei siis voi käyttää ratikan rahoittamiseen.
Oman sävynsä meneillään olevaan keskusteluun on tuonut ns. Rantaväylä-liike, joka hurskastelee ympäristöarvoilla, mutta esittää samaan aikaan Rantaväylälle eritasoliittymiä ja lisää autoteitä. Moni tästä porukasta todennäköisesti vastustaisi ratikkaa, jos heillä ei olisi tunnelia vastustettavana. Yleinen argumentti ja mielestäni myös autopuolueen itsekkyyden huippu on voivotella sitä, että tunnelin myötä autoilijat menettävät pätkän rantamaisemaa. Toivonkin, että Rantaväylällä autoilevat keskittyvät ajamiseen maisemien sijaan.
Valtakunnan tasolla demarit flirttailevat perussuomalaisten kanssa maahanmuuttoasioissa. Toisin sanoen puolue haarukoi ensin "otollisia" äänestäjäryhmiä ja antaa vasta sitten ymmärtää olevansa näiden asialla. Rehelliseen politiikkaan kuuluisi ensin päättää mitä ajaa ja antaa kansan päättää onko linja kannatettava. Mikä on siis nyt demarien todellinen linja? Minua ällöttää tällainen kaksinaamainen taktikointi. Juuri sen kaltainen ideologiaton toiminta nakertaa politiikan uskottavuutta. Toivon, että demarien nuori aatteellinen sukupolvi lopettaa tällaisen kähminnän.
Demarit ovat erikoisessa tilanteessa. Suurissa kaupungeissa he ovat selvästi määritelleet uhkaajikseen vihreät, joilta yritetään viedä kannattajia ”punavihreällä” retoriikalla. Painotus sanalla retoriikka tekojen sijaan. Pienemmillä kunnilla perusdemarien äänisaalista nakertavat perussuomalaiset. Kuinka lyhytnäköistä voi olla yrittää haalia ääniä vihreiltä ja perussuomalaisilta samaan aikaan? Puolueet ovat monissa kysymyksissä täydellisiä vastakohtia toisilleen. Kumarrus toiselle on pyllistys toiselle.
Ja kerrataan nyt vielä: Vihreät ovat ainoa ryhmä, joka on kannattanut Tampereelle ratikkaa yksimielisesti alusta asti. Tavoitteemme on edelleen, että Tampere saadaan raiteille mahdollisimman pian. Teemme parhaamme sen eteen, että viimeksi kaupunkiseudun rakennesuunnitelmassa päätetyn ratikan kustannusarviot ja tarkemmat suunnitelmat saadaan tuotettua mahdollisimman nopeasti. Nyt kaupungin virkahenkilöillä on ratikkasuunnitelman laadinnan aika.
Olemme ajaneet ratikkaa johdonmukaisesti koko ajan. Tunneli sen sijaan ei ole ollut ryhmällemme yhtä merkittävä kysymys. Onneksi hanke kuitenkin mahdollistaa autoliikenteen siirtämisen maan alle ja kaupunkikeskustan laajentamisen ja tiivistämisen ja sitä kautta kestävän kaupunkikehityksen. Virhe on tehty alun perin silloin, kun järven rantaan paraatipaikalle on rakennettu nykyinen tiehirvitys.
Mitä nopeammin saamme ratikan suunnittelua Tampereella eteenpäin, sitä nopeammin pääsemme keskustelemaan valtion kanssa rahoituksesta ja päättämään tarkemman kunnan talouteen sopivan aikataulun hankkeelle.