Lista jättämistäni valtuustoaloitteista löytyy alta. Omien aloitteideni lisäksi olen valmistellut vuosina 2004-2009 työni puolesta kansanedustaja
Oras Tynkkysen aloitteita ja toimia. Erityisesti nyt lama-aikana aloitteiden jättämistä on arvosteltu, sillä ne lisäävät osaltaan byrokratiaa ja kuormittavat kaupunkikonsernin hallintoa. Toisaalta demokratian toteutumiselle on hankala laskea hintaa. Vihreät suosivat ryhmäaloitteita, jotta aloitteiden kokonaismäärä pysyisi kurissa.
Valtuutettujen tekemät valtuustoaloitteet käsitellään kaupungin lauta- ja johtokunnissa ja hallinto valmistelee niihin vastauksensa. Useimmat aloitteet merkitään tiedoksi, mutta toisinaan aloite johtaa myös konkreettisiin tuloksiin. Myös tiedoksi merkitty aloite saattaa edistää aloitteessa käsiteltyä asiaa, jos aloitteen jättäjä onnistuu vakuuttamaan riittävän suuren enemmistön aloitteensa hyödyllisyydestä. Useat aloitteissa esitetyt asiat etenevät myös ns. virkamiespäätöksentekona. Valtuustoaloite on melko hidas vaikuttamisen keino, sillä yhden aloitteen käsittelyssä voi kulua kauan. Mahdolliset aloitteen aiheuttamat toimenpiteet saattavat joutua odottamaan toteutumistaan vieläkin pitempään.
Otan mielelläni vastaan ehdotuksia ja ideoita valtuustoaloitteiksi. Jos jokin on siis mielessä, minuun saa ja kannattaa olla yhteydessä.
Kaikkiin Tampereella jätettyihin valtuustoaloitteisiin voi tutustua Tampereen kaupungin
kotisivuilla. Sivuilta löytyy myös lisätietoja kaupungin
päätöksenteosta laajemmin.
Tampereen metsät ja pellot asetettiin GMO-vapaiksi ja Tampereen Ateria suosii GMO-vapautta hankintakriteereissään
Aloitteen käsittely on kesken.
Aloitteen käsittely on kesken.
Aloitteen käsittely on kesken.
Budjettineuvotteluissa vuodelle 2010 käsiteltiin asiaa, mutta raha ei riittänyt. Teimme alustavan päätöksen siitä, että kevyen liikenteen asiahenkilö pyritään palkkaamaan kaupunkikonserniin vuonna 2011.
Busseihin suunnitellaan langaton verkko reaaliaikaisen informaatiojärjestelmän uusimisen yhteydessä.